 |
Rustiikkiartistit
|
 |
|
|
Luonnonmukaiset Kalusteet
 |
|
Mitä se on
Rustiikki on tyylisuunta ja siihen kuuluu lähes kaikki erikoispuista valmistetut tuotteet.
Rustiikki on maanläheistä, luonnonmukaista ja ennenkaikkea aina yksilöllistä valmistusta.
Rustiikki on hyvin monipuolinen sisustusmateriaali ja siihen voi yhdistää lasia, liimattuja puulevyjä, pajupunoksia, kankaita... vain mielikuvitus lienee rajana.
Historia
Luonnonmukaisia kalusteita on valmistettu suomalaisissa mökeissä ja maalla vuosikymmeniä sitten. Monet muistavat varmaan
kauniisti kaartuvista oksista tehdyt ovenkahvat ja naulakot varsinkin mökeissä.
Onpa vanhat puusepät aikoinaan tehnyt
myös penkkejä ja ulkokalusteita "pyöreästä puusta". Tunnetuin näistä lienee halkaistuista tukinpätkistä tehty ulkokaluste -
pöytä ja penkit.
Nykyaika
Uuden polven rustiikki-kalusteet tehdään aivan samoista raaka-aineista, eli lähes kaikista puulajeista, kuin vuosikymmeniä sitten.
Suurin parannus on tapahtunut uusien tekniikoiden, työkoneiden sekä terätekniikan parissa. Niiden tuoma huomattava parannus tuotteiden viimeisteltyyn
ulkoasuun, valmistuskustannuksiin sekä suunnittelun vapauteen on avain uudenlaisten rustiikkikalusteiden valmistukseen.
|
|
|
 |